Vartsalan kyläyhdistys tiedottaa!

Kyläyhdistys on hakenut tulevalle vuodelle ykkösakselin Leader hankerahaa , jolla on tarkoitus rakentaa laavu lautatarhan uuden luontopolun päähän.

Alue on kaupungin omistama ja siksi olemme hankkineet kaikki tarvittavat luvat ja lausunnot kaupungilta ennen hankehakemuksen tekoa.

Olemme nyt saaneet myönteisen päätöksen, joten tämä hanke polkaistaan käyntiin vuodenvaihteen jälkeen, heti kun säät sallivat ja saamme materiaalit tilattua.

Laavun tarvikkeet ja pohjatyömateriaalit ym kuljetetaan paikalle ns Rimadonnan reittiä, eli uutta polua pitkin, jonka ylläpitoon ja huoltoon meillä on ollut varattuna kohtalaisen kokoinen sorakasa.

Koska meillä on edelleen kesäkuuhun 2020 saakka meneillään myös toinen hanke LIVE-3, jossa rakensimme jo urheilukentän pohjoispäätyyn beachvolleykentän, sekä kaivautimme auki ojan, jolloin kenttä pääsee kuivumaan.

Lisäksi tämän hankkeen puitteissa saimme rannan leikkipaikalle hankittua ja pystytettyä tasapainoradan. Vielä on jäljellä jotain pientä fiksaamista urheilukentällä kuten pituushyppypaikan entisöinti.

Hankkeiden onnistuminen tarkoittaa satoja talkootunteja, jotka tehdään yhteisten talkoiden puitteissa.

Ilmoitamme tulevista talkoista täällä, sekä tietysti ilmoitustauluilla.

Tule sinäkin mukaan parantamaan kylän viihtyvyyttä ja nauttimaan yhteisöllisestä toiminnasta 👍

Lisätietoa https://www.ykkosakseli.fi/live4

Terkuin

Wartsalan kyläyhdistys ry pj

Susanna

Advertisement