Kaupunginjohtajan vierailu Meri-Halikossa

Salon kaupunginjohtaja Tero Nissinen oli tänään 22.7. Angelniemen ja Wartsalan kyläyhdistysten vieraana.

Tapahtuma aloitettiin Angelniemen seurojen talolta,jossa kyläyhdistykset esittelivät toimintaansa ja kertoivat kylien terveiset kaupungille.Tilaisuuteen oli kutsuttu myös alueen muiden yhdistysten edustajia kertomaan yhdistysten toiminnasta. esittelyjen jälkeen Angelniemen yhdistys esitteli Kokkilan rantaa ja sen palveluja,sekä yhdistyksen upeaa ehostettua Angeli kirkkovenettä.

Tämän jälkeen suunnattiin Vartsalan laavulle, jossa juotiin kahvit ja keskusteltiin vapaamuotoisesti koko alueen historiasta, sekä kylien eri tarpeista ja nykyisestä kylien välisestä hyvästä yhteistyöstä.Wartsalan kyläyhdistys lahjoitti kaupunginjohtajalle palan historiaa, eli meren hioman puupalan, sekä Leena Landerin kirjoittaman kirjan, Jumalattoman kova tinki, joka perustuu kylällä asuneen Iivar Rannikon päiväkirjoihin ja kertoo Vartsalan sahan toiminnan aikaisesta elämästä kylällä..

Tapahtuman päätyttyä kaupunginjohtaja tutustui vielä pikaisesti Vartsalan alueella päiväkodin ympäristöön sekä Penturantaan.

Advertisement